Berner on ostanut terveysteknologiatuotteiden jakelijan Dolema AB:n Ruotsissa

12.3.2021

Berner Oy:n tytäryhtiö Ruotsissa, Bröderna Berner AB, on ostanut terveysteknologiatuotteiden jakelijan Dolema AB:n koko osakekannan. Yritysosto vahvistaa Bernerin strategiaa tulla entistä vahvemmaksi terveysteknologiatuotteiden toimijaksi Pohjoismaissa. Osapuolet allekirjoittivat sopimuksen 10.3.2020.  

Bröderna Bernerin divisioona Berner Medical on erikoistunut terveydenhuollon, laboratorioiden sekä ammattisiivouksen tuotteisiin, ja se on toiminut Ruotsin markkinoilla useiden vuosikymmenten ajan. Norjassa toiminta aloitettiin vuosi sitten uudessa Søren Berner -tytäryhtiössä.

–  Dolema AB:n osto on osa strategista tavoitettamme tulla vahvaksi pohjoismaiseksi toimittajaksi terveydenhuollolle ja laboratorioille. Doleman ammattitaitoisen ja kokeneen henkilökunnan sekä vahvan tuoteportfolion ansiosta pystymme laajentamaan tarjontaamme asiakkaillemme ja vahvistamaan asemaamme johtavien kansainvälisten päämiesten jakelijana, Berner Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpiniemi sanoo.

Dolema edustaa useita innovatiivisia ja menestyksellisiä päämiehiä kotihoitoon ja sairaanhoitoon suunnattuissa terveysteknologiatuotteissa.

–  Sen lisäksi, että korkealaatuinen asiakas- ja toimittajayhteistyö on molemmille yhtiöille tärkeää, jaamme myös yhteisen kunnianhimon henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen panostamisessa, sanoo Berner Medicalin myyntijohtaja Anna Älverstad.

Dolema AB:n toimitusjohtaja Claes Dahlin korostaa yhtiöiden yhteistä arvopohjaa ja odottaa innolla jatkoa Berner Medicalissa toiminnan kehittämiseksi edelleen.

–  Jaamme Bernerin kanssa yhteisen arvopohjan, mikä mahdollisti tämän sopimuksen syntymisen. Dolema ja Berner loivat sopimuksella tärkeän kumppanuuden, joka sekä varmistaa jatkuvuuden motivoituneelle henkilöstöllemme, asiakkaillemme ja toimittajillemme, että mahdollistaa mielenkiintoisia tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia. Odotan innolla jatkoa Berner Medicalissa toiminnan edelleen kehittämiseksi, Dolema AB:n toimitusjohtaja Claes Dahlin kertoo.

Dolema AB jatkaa toimintaansa nykyisellään vuoden loppuun saakka, jolloin se yhdistyy toiminnallisesti Berner Medicalin kanssa.

Lisätietoja:
Antti Korpiniemi                                                             Anna Älverstad
Toimitusjohtaja, Berner Oy                                          Myyntijohtaja, Berner Medical, Bröderna Berner AB
Puh: 050 551 3720                                                        Puh: +46 76 831 94 11
S-posti: antti.korpiniemi@berner.fi                             S-posti: anna.alverstad@bernermedical.se
www.berner.fi                                                                 www.bernermedical.se 

Claes Dahlin
Toimitusjohtaja, Dolema AB
Puh: +46 70 4411595
S-posti: claes.dahlin@dolema.com

Bröderna Berner AB (Berner Medical ja Gullviks) on perheyritys Berner Oy:n tytäryhtiä Ruotsissa. Berner Medicalin nykyinen tuoteportfolio sisältää korkealaatuiset desinfektiotuotteet sekä ammattikäyttöön tarkoitetut siivoustuotteet, LED Tailorin kemikaalittomat desinfiointiratkaisut sekä Harry Holmsin käsinetelineet ja annostelijat.  

Dolema AB on vakiintunut kotihoitoon ja sairaanhoitoon suunnattujen terveysteknologiatuotteiden toimittaja. Yhtiö edustaa useita innovatiivisia ja menestyksellisiä päämiehiä. Dolema työllistää 12 henkilöä.
www.dolema.com