Berner Oy

Pitkä historiamme, vuorovaikutteinen toimintatapamme ja kuluttajien kuunteleminen ovat tehneet meistä suomalaisen arjen asiantuntijoita.

Berner on vuonna 1883 perustettu suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset tuotemerkit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Monialaisesta tuotevalikoimastamme on vastuussa viisi liiketoimintayksikköämme: Kuluttajatuotteet, Vapaa-ajan tuotteet, Pro, Teollisuuden Berner sekä Maatalous. Keskeiset asiakkaamme ovat yksityinen ja julkinen sektori sekä kuluttajat.

Pääkonttorimme, tuotekehitys ja tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Haemme kannattavia kasvumahdollisuuksia myös kotimarkkinamme lähialueilta. Toimintamme kattaa oman tuotekehityksen ja tuotannon,  maahantuonnin, myynnin ja markkinoinnin sekä tehokkaat palvelut tuote- ja toimitusketjun hallintaan. Berner-konserniin kuuluvat lisäksi Berner Chemicals Oy,  Chemigate Oy sekä Suomen Medituote Oy.

Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 324,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 17,6 miljoonaa euroa. Berner-konsernissa työskenteli viime vuonna keskimäärin 536  henkilöä.

Aloitimme omien tuotteiden valmistamisen 1950-luvulla XZ:n öljyhoidosta. Tuotteemme kehitetään nykyään
pääkonttorimme laboratoriossa Helsingin Herttoniemessä ja valmistetaan Heinävedellä, jossa työllistämme  60 henkilöä ollen paikkakunnan suurin yksittäinen työllistäjä.

Vastuullisilla toimintatavoilla on Bernerillä pitkät perinteet ja vastuullisuus kiteytyy vahvasti myös kaiken tekemisemme ytimeen eli huomisen puolustamiseen – toimimme niin, että meillä
kaikilla on vielä 100 vuodenkin päästä hyvä olla ja elää. Vastuullisuustyötämme ohjaa uusi vastuullisuusohjelma tavoitteineen.

Tarinamme alkoi vuonna 1883 sillin maahantuonnilla, kun norjalainen Sören Berner saapui Helsinkiin tutkimaan 40 000 asukkaan kaupungin markkinoita. Hän päätti aloittaa liiketoiminnan Suomessa tuomalla silliä suoraan pyyntipaikalta Norjan Stavangerista Helsinkiin.

 

Kaiken toiminnan perustana ovat arvomme: työ, rehellisyys ja ihminen

Jaa sosiaalisessa mediassa