Berner mukana Innovate or die -innovaatiokilpailussa

Berner osallistuu korkeakouluopiskelijoille suunnattuun Innovate or die -innovaatiokilpailuun, jossa eri alojen opiskelijatiimit synnyttävät uusia ratkaisuja ja käytäntöön vietäviä ideoita mukana olevien yritysten toiminnalle. Tänä vuonna Berner on yrityksenä kilpailussa mukana ensimmäistä kertaa.

Alkujaan Idis-kisasta lähtöisin olevaa Innovate or die -kilpailua on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketalouden alan yrittäjyyden erikoiskoulutusyksikkö Tiimiakatemia on ollut merkittävästi mukana vaikuttamassa tapahtuman kehittymiseen. Jyväskylästä on ponnistettu maailmalle ja viime vuonna tapahtuma laajeni Espanjan Barcelonaan.

Kilpailun tavoitteena on tuoda korkeakouluopiskelua ja yritysmaailmaa lähemmäksi toisiaan, ja se toimii molemminpuolisena verkostoitumismahdollisuutena. Opiskelijoille kilpailu tarjoaa innovatiivisen tavan oppia ja luoda kontakteja yrityksiin, kun taas yritykset saavat mahdollisuuden löytää ratkaisuja liiketoiminnan haasteisiin tehokkaasti. Parhaassa tapauksessa työskentely johtaa siihen, että yhteistyö opiskelijoiden kanssa voi jatkua tapahtuman jälkeenkin.

– Meille on tärkeää verkostoitua opiskelijoiden kanssa ja hyödyntää paremmin heidän osaamistaan uusista menetelmistä ja digitaalisista työkaluista. Kilpailusta toivomme saavamme uuden sukupolven ulkopuolista näkemystä omaan toimintaamme ja brändiemme kehittämiseen, sanoo Berner Pro:n osastonjohtaja Pauliina Bovellan, joka organisoi kilpailun teemaa ja ratkaisutehtävää Bernerin osalta.

Kilpailutapahtuma järjestetään Himoksella 16.-17.11. Tapahtuman päätteeksi yritysten edustajat valitsevat parhaat ratkaisuehdotukset ja voittajatiimit palkitaan 1000 eurolla. Kilpailussa on yrityksinä mukana Bernerin lisäksi mm. Atria, Neste, Are, SEO, Vararengas-ravintolat, Keravan Energia ja Helsingin Mylly.

Lisätietoja:

Pauliina Bovellan, osastonjohtaja, Berner Oy, pauliina.bovellan@berner.fi, 020 791 4697

Martina Lilius, viestintäpäällikkö, Berner Oy, martina.lilius@berner.fi, p. 020 791 4419

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Me Bernerillä tuotamme ja maahantuomme tuotteita ja palveluita, jotka tuovat ihmisten arkeen lisää hyvinvointia, ja jotka on tuotettu kaikin puolin kestävällä tavalla. Konsernimme liikevaihto vuonna 2016 oli 314,4 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 546. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Ruotsissa ja Baltiassa. Lisätietoja: berner.fi.

Oman tuotekehityksemme tunnettuja merkkejä ovat muun muassa XZ, LV, Herbina, GreenCare, Korrek, Lasol, Nokian Jalkineet sekä Rajamäen tuoteperhe.

 

Media:

Jaa sosiaalisessa mediassa