Koronarajoituksia on purettu viime aikoina muun muassa poistamalla maskisuositus. Asiantuntijat ja tilastot kertovat, että globaali koronapandemia on kuitenkin edelleen käynnissä…

Me berneriläiset olemme huomisen puolustajia. Toimimme niin, että meillä kaikilla on vielä 100 vuodenkin päästä hyvä olla ja elää. Blogisarjassamme kerromme, mistä innostumme työssämme ja miten Bernerin strategia ja olemassaolomme tarkoitus eli huomisen puolustaminen näkyvät työssämme. Julkaisemme sarjassamme myös vierailevien kirjoittajien blogikirjoituksia.
Koronarajoituksia on purettu viime aikoina muun muassa poistamalla maskisuositus. Asiantuntijat ja tilastot kertovat, että globaali koronapandemia on kuitenkin edelleen käynnissä…
Muistele aikaa, kun vierailit ensimmäisen kerran jossain uudessa, kaukaisessa paikassa. Saavuttuasi määränpäähän olit valpas ja utelias katsomaan ympärillesi, koska kaikki…
Mikrobit – kuten bakteerit, virukset ja hiivat – ovat tärkeä osa elinympäristöämme. Suurin osa näistä pieneliöistä on ihmisille haitattomia, merkittävä…
Datasta, tiedolla johtamisesta ja sen mahdollisuuksista on puhuttu jo vuosia, eikä vauhti siinä näytä hidastuvan. Päätöksenteko perustuu yhä enemmän tiedolla…