Muistele aikaa, kun vierailit ensimmäisen kerran jossain uudessa, kaukaisessa paikassa. Saavuttuasi määränpäähän olit valpas ja utelias katsomaan ympärillesi, koska kaikki oli uutta. Huomiosi kiinnittyi ruoan hajuun kadulla, erilaisiin liikennemerkkeihin tai vieraankielisiin mainoksiin, joita et ymmärtänyt. Kun sinut oli irrotettu tutusta ympäristöstäsi ja sen tuomasta mukavuudesta, sinun oli pakko katsoa ympärillesi. Se oli tärkeää, koska et vielä tiennyt, mitä sinun pitäisi tietää päästäksesi paikasta toiseen. Aistien piti olla auki. Muutaman päivän kuluttua, kun olit tutustunut naapurustoon ja tärkeimmät reitit oli opittu ulkoa, vieraasta ja jännittävästä oli tullut jälleen tuttua. Aistit alkoivat mennä takaisin kiinni. Aloit päästä mukavuusalueellesi ja käyttäytymisesi automatisoitui. Hajut, liikennemerkit ja mainokset eivät enää herättäneet huomiota.
Useimmille meistä aloittelijavaihe on jotain sellaista, joka on mentävä läpi mahdollisimman nopeasti. Meidän tulisi kiinnittää siihen erityistä huomiota, vaikka pyrkisimmekin nopeasti eteenpäin. Kun aloittamisen hetki ja aloittelijan ihmettely on kerran menetetty, sitä on vaikea saada takaisin. Olisi kuitenkin hyvä pitää kiinni aloittelijan mielestä, vaikka meistä tulisikin taitavampia.
Kun olemme saavuttaneet tietyn tason ja luulemme vihdoin osaavamme asiamme, silloin keskittymisemme saattaa herpaantua. Kokemus on arvokasta, mutta se ei tarkoita sitä, että kokeneelle ei tapahtuisi enää virheitä. Oikeastaan päinvastoin. Tiesitkö, että lentäjien virheet eivät ole huipussaan uran alkuvaiheessa, vaan 800 tunnin lentoajan jälkeen? Kokemattomuus ei välttämättä ole heikkous, vaan liiallinen luotto omiin kykyihin. Erään tutkimuksen mukaan selkärangan leikkaustekniikkaa opiskelleet lääkärit eivät tehneet eniten virheitä ensimmäisellä tai toisella yrityksellä, vaan vasta 15. kerralla. Tutkimus Harvardista sen sijaan sai selville, että sydänkohtauksen saaneilla potilailla oli suurempi todennäköisyys selvitä silloin, kun Yhdysvalloissa järjestettiin kardiologien konferensseja. Kun kardiologit olivat matkoilla, jonkun piti tuurata heitä. Tuuraajat tekivät hyvin tarkkaa työtä, koska suorittivat toisten tehtäviä. Potilaan kannalta oli onnenpotku, jos tehtävään osoitettu ammattilainen, kardiologi, olikin matkoilla.
En tarkoita, että asiantuntijat olisivat huonompia pitkän kokemuksensa vuoksi. Joskus asiantuntijan tottumukset voivat kuitenkin olla este – varsinkin kun vaaditaan uusia tai erilaisia ratkaisuja. Voi hyvin olla, että asiantuntija odottaa näkevänsä sen, mitä hän on tottunut näkemään. Historia voi olla taakka. Shakkimestari voi olla niin kiinnostunut liikkeestä, jonka hän muistaa jostain pelistä tai oppikirjasta vuosia sitten, että hän menettää optimaalisen siirron nykyisessä pelissä. Kyse on poisoppimisesta.
Tätä taipumusta, jonka mukaan ihmiset kääntyvät tuttuun vaihtoehtoon, vaikka edessä olisi optimaalisempi ratkaisu, on kutsuttu Einstellung-vaikutukseksi. Kuuluisassa kynttiläkokeessa ihmisiä pyydettiin kiinnittämään kynttilä seinälle apuvälineinään tulitikkulaatikko täynnä tulitikkuja ja nastoja. Osallistujat kamppailivat pulman kanssa yleensä paljon, koska he näkivät tulitikkulaatikon tulitikkulaatikkona, siis toiminnallisessa kontekstissa eli kotelona tulitikuille. Oli kuitenkin yksi ryhmä, jolla oli taipumus menestyä kokeessa erityisen hyvin: viisivuotiaat. He eivät pakottaneet tulitikkuaskia sen toiminnalliseen kontekstiin. He näkivät jotain, mitä muut eivät: Tulitikkulaatikko voisi olla hylly.
Lapset eivät ole yhtä urautuneita ajattelemaan asioita tietyllä tavalla kuin aikuiset. Lapset pystyvät näkemään asioita yksinkertaisesti asioina, ei niiden merkityksen kautta. Ei ole mikään ihme, että lapset oppivat esimerkiksi puhelinten ja tietotekniikan käytön nopeammin. Kaikki on heille uutta eikä poisoppimista tarvita. Heillä ei ole historian taakka, kuten kokemusta pyöritettävästä lankapuhelimesta tai simpukkapuhelimesta. Näin ollen älypuhelin ei ole heille uudenlainen versio puhelimesta, vaan jotain muuta. Heille pelkästään sana puhelin voi tuntua oudolta, koska soittaminen on vain yksi sovellus muiden joukossa.
Ajattelen, että yksi menestymisen elinehto tulevaisuudessa on unohtaa kaikki se mitä jo tietää, jotta voi nähdä maailman tuorein silmin. Aloittelijoiden mieli on avoin mahdollisuuksille. Heitä eivät rasita ennakkoluulot. He huomaavat yksityiskohdat, jotka urautuneet ammattilaiset saattavat ohittaa merkityksettöminä. Jonkun mielestä tällainen ajattelu on naivia, toisen mielestä uraauurtavaa. No, pessimistit ehkä vaikuttavat fiksuilta, mutta optimistit oppivat.
Kukaan ei tosin halua pysyä aloittelijana. Haluamme oppia ja kehittyä. Vaikka taitomme paranisivatkin ja tietämyksemme ja kokemuksemme kasvaisivat, olisi hienoa, että säilyttäisimme aloittelijan mielenmaiseman. Naiivin optimismin, uutuuden ja epävarmuuden mukana tulevan valppauden ja uskalluksen kestää riski siitä, että näyttää hölmöltä. Toisin sanoen, meidän ei tulisi ottaa itseämme liian vakavasti, sillä muuten emme osaa olla aloittelijoita. Asiantuntijuuteen liitetään usein vakavuus ja jähmeys. Työelämässä se näkyy esimerkiksi siinä, että workshopissa yritetään kilvan keksiä hienoja ja loistavia ideoita, mutta ideoiden määrä kärsii, koska kukaan ei uskalla kysyä tyhmiä kysymyksiä tai olla hullunkurinen. Emme tarvitse maailmaan lisää loistavia asiantuntijoita, vaan uteliaita aloittelijoita.
Aloittelijana oleminen voi olla vaikeaa missä tahansa iässä, mutta se vaikeutuu ikääntyessäsi. Lasten aivot ja vartalo on rakennettu kokeilemaan, epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan. Kehumme melkein mitä tahansa mitä he tekevät, koska he yrittävät. Aikuisten kanssa se on monimutkaisempaa. Sanapari aikuinen aloittelija kuulostaa jotenkin säälittävältä. Jos olet aikuinen aloittelija, olet junasta myöhästynyt ja nuoruutensa pitkittänyt häiskä, joka kaipaa pakollisia uudelleenkoulutusseminaareja ja epämiellyttäviä pulpetteja. Se tarkoittaa, että sinun olisi pitänyt oppia jo aikaisemmin jotain, mutta jostain syystä et ole oppinut. Sen ei tietenkään pitäisi olla niin. Jos ajattelemme, että shakki on hyvä peli lapsille, se on sitä myös aikuisille. Miksi emme sitten pelaa shakkia? Voi olla, että ylpeys estää meitä. Näyttäisihän se hölmöltä, kun monin verroin nuorempi yksilö päihittäisi meidät mennen tullen. Ikään kuin oppiminen olisi varattu vain lapsuuteen ja aikuisen aloittelijan pitäisi hävetä.
On vaarallisen turvallista tehdä vain sitä, missä olemme jo hyviä. Aloittelijana oleminen voi lannistaa, mutta me unohdamme, että olemme kerran olleet aloittelijoita kaikenlaisissa asioissa. Kannattaa siis tehdä asioita, jotka tuottavat hämmennystä ja herättävät kysymyksiä. Asioita, jotka näyttävät vähäpätöisiltä. Säännöllinen poistuminen mukavuusvyöhykkeiltämme on jonkinlainen 2000-luvun elämän käytäntö. Teknologian nopea muutos pakottaa meidät kaikki ikuisiksi aloittelijoiksi. Osaamista pitää päivittää kuin puhelinta. Vaikka ammatti pysyy, vaaditut taidot muuttuvat.
Itsensä johtaminen on sitä, että suostuu aloittelijaksi. Ja aloittelijuus on sitä, että suostuu opettajasta oppilaaksi ja johtajasta alaiseksi. Sitä ei voi kukaan muu tehdä puolestasi. Uskalla olla aloittelija jossain uudessa asiassa. Siitä seuraa paljon hyvää.
Perttu Pölönen, futuristi, tietokirjailija