BERNER OLYMPIASTADIONIN YHTEISTYÖKUMPPANIKSI

Kohti uutta aikaa

Berner Oy ja Stadion-säätiö ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Berner toimii GreenCare-brändillään uudistuvan Olympiastadionin palvelu- ja tuoteyhteistyökumppanina. Yhteistyössä seurataan myös Olympiastadionin uuden nurmikon tarinaa.  

  •  Berner haluaa olla aktiivinen ja vastuullinen osa yhteiskuntaa ja tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Olympiastadion ja sen toiminta ovat olleet merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa jo vuosikymmeniä. Nyt yrityksellämme on kunnia olla mukana myös Olympiastadionin uudella aikakaudella. Yhteistyön kautta olemme mukana kasvattamassa myös stadionin uutta nurmea ja mahdollistamassa tätä kautta elämyksiä suomalaisille sekä kansainvälisille vierailijoille, toteaa Berner Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpiniemi.
  • Berner ja Stadion-säätiö valmistautuvat yhteistyössä Suomen suurimman tapahtuma-areenan uuteen aikakauteen. Stadionin nurmikko on jo perustettu ja sen kasvua voi seurata uudistamisen valmistumiseen asti GreenCaren sivustolla.

    •  Arvostamme Bernerin vastuullista toimintatapaa sidosryhmiä kohtaan. Tämä varmistaa, että tuotteet ja palvelut on tuotettu kaikin puolin kestävällä tavalla. Nyt allekirjoitetun yhteistyösopimuksen myötä Berner on osaltaan mahdollistamassa Olympiastadionin uuden aikakauden toimintaa. Hienoa, että yhteistyön kautta suomalaiset pääsevät myös seuraamaan Olympiastadionin kentän nurmikon kasvua ja hoitoa, sanoo Olympiastadionin markkinointi- ja viestintäjohtaja Marju Paju

    Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset tuotteet ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Toimintaamme ohjaa halu tarjota asiakkaillemme vain parhaita tuotteita ja parasta palvelua. Konsernimme liikevaihto vuonna 2017 oli 316 miljoonaa euroa, omavaraisuusaste 74 % ja henkilöstömäärä 520. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Ruotsissa ja Baltiassa. Lisätietoja: berner.fi  

    Lisätietoa: 

    Berner Oy

    Satu Laakso

    Markkinointijohtaja

    satu.laakso(at)berner.fi / 040-8283684

    Stadion-säätiö

    Marju Paju

    Markkinointi- ja viestintäjohtaja

    marju.paju(at)stadion.fi / 040-5138452

Jaa sosiaalisessa mediassa