Heli Arantola on valittu Berner Oy:n hallitukseen

 

Berner Oy:n yhtiökokous on valinnut uudeksi hallituksen jäseneksi kauppatieteiden tohtori Heli Arantolan.

 

Arantola on työskennellyt viimeksi HK Scanissa kategorioista ja konsepteista vastaavana johtajana (EVP) sekä johtoryhmän jäsenenä. Ennen HK Scania Arantola työskenteli vuosina 2010–2017 Fazerilla useissa eri johtotehtävissä, muun muassa Fazer Myllyliiketoiminnan toimitusjohtajana sekä strategiasta ja uudistumisesta vastaavana johtajana. Tätä ennen hän työskenteli Vectiassa osakkaana ja liikkeenjohdon konsulttina (2000–2010) sekä Sonerassa liiketoiminnan kehitys- ja markkinointitehtävissä (1990–1999).

Helillä on hallitustyöskentelykokemusta muun muassa S-pankista vuodesta 2014 alkaen.

”Heli Arantolalla on erinomainen kuluttajakäyttäytymisen osaaminen ja hän tuntee pohjoismaiset FMCG-markkinat, niin operatiivisella tasolla kuin hallitustyöskentelyn pohjalta. Heli on myös innovoinnin ammattilainen, ja hänessä yhdistyykin kaikki ne osaamisalueet, joita uuden hallituksen jäsenen haussa painotimme”, Berner Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannes Berner kertoo.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Hannes Berner ja muina jäseninä Nicolas Berner, Edvard Björkenheim sekä Ove Uljas.

Lisätietoja:
Hannes Berner
Berner Oy, hallituksen puheenjohtaja
Puh: 020 791 4212

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Tuotamme itse ja maahantuomme tuotteita ja palveluita, jotka tuovat ihmisten arkeen lisää hyvinvointia. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen. Konsernimme liikevaihto vuonna 2018 oli 315,9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 495. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Ruotsissa ja Baltiassa. Lisätietoja: berner.fi.