NUXE BIO ORGANIC – luonnonkosmetiikkasarja

Luonto on aina innoittanut ja inspiroinut NUXEA. Heidän visionaan on yhtiön perustamisesta lähtien ollut valmistaa ekologisia tuotteita, joiden raaka-aineissa ja kaikissa valmistusvaiheissa vaiheissa huomioidaan läpinäkyvyys.
Uusissa Nuxe Bio Organic -tuotteissa hyödynnetään ainoastaan luonnosta saatuja vaikuttavia aineita ja tuotteet ovat saaneet luomukosmetiikkasertifikaatin. Tuotteiden sisältämien, luonnosta saatujen vaikuttavien aineiden toimivuutta lisäävät, ekologinen valmistusteknologia, tuotteiden 100 % luonnollista alkuperää olevat tuoksut sekä niiden iholle sulautuvat, miellyttävän tuntuiset koostumukset.
Nuxe on myös sitoutunut huomioimaan vastuullisuuden koko tuotteen elinkaaren ajan. Tämä näkyy niin tuotteiden koostumuksissa kuin niiden pakkauksissakin.

EKOLOGISTEN, VIHREIDEN VALMISTUSMENETELMIEN AVULLA VALMISTETUT,
TEHOKKAASTI VAIKUTTAVAT TUOTTEET

Luonnosta löytyy valtava määrä vaikuttavia aineita, joiden monimuotisuus ja tehokkuus odottavat hyödyntäjäänsä. Tämä on alue, josta Nuxe on tehnyt osaamisensa ja asiantuntemuksensa ytimen.
Uusien, luomusertifikaatin saaneiden ihonhoitotuotteittensa valmistamiseen Nuxe valitsi ihoa tehokkaasti hoitavia, luonnosta saatavia vaikuttavia aineita.  Nuxe asetti etusijalle ekologiset valmistusmenetelmät, valitsemalla jokaiselle kasville parhaiten sopivan uuttamis- tai valmistusmenetelmän, jolla sen vaikuttavat aineet saatiin talteen mahdollisimman vähäisillä ympäristövaikutuksilla. Saadut kasviuutteet vaikuttavat näyvästi ihon hyvään kuntoon.

Miellyttävän tuntuiset tuotteet, joiden koostumukset ja tuoksut tuottavat mielihyvääLuonto ei koskaan lakkaa yllättämästä meitä ja tuottamasta meille erilaisia aistielämyksiä. Tämän filosofian mukaan Nuxe Bio Organic -tuotteiden käyttö tuntuu miellyttävältä ja tuottaa käyttäjälleen mielihyvää. Jokaisen tuotteen tuoksu on 100 % luonnollista alkuperää ja miellyttävän aistielämyksen tuottavat koostumukset sulautuvat ihoon. 

Vastuullisuus huomioitu tuotteiden elinkaaren kaikissa vaiheissa

Perustamisestaan lähtien NUXE on sitoutunut luonnon kunnioittamiseen, tavoitteenaan vähentää tuotteiden aiheuttamaa ympäristökuormaa.
NUXE BIO ORGANIC -tuotteiden kohdalla tämä huomioitiin tuotteiden elinkaaren kaikissa vaiheissa: tuotteiden koostumuksissa, niiden pakkauksissa ja kierrättämisessä.

KESKEISET NUXE BIO ORGANIC -IHONHOITOSARJAAN LITTYVÄ SITOUMUKSET

Ekologiset koostumukset
NUXE BIO ORGANIC -tuotteet on kehitetty Ranskassa ja vahvistettu luonnonkosmetiikaksi erittäin tiukkoihin Cosmebio– tai Cosmos-säännöksiin perustuvalla Ecocert-sertifikaatilla.

Tuotteet sisältävät vähintään 99 % luonnollista alkuperää olevia aineosia ja lisäksi. Tuotteiden sisältämät öljyt ovat 100 % kasviöljyjä ja tuoksut 100 % luonnollista alkuperää.

Nuxe valitsee vaikuttavat aineet DNA-analyysiin perustuvan geneettisen jäljitettävyyden perusteella. Yritys suosii paikallisia tuottajia ja kestävään kehitykseen perustuvia kuljetusketjuja, samoin kuin ekologisten menetelmien avulla tuotettuja uutteita. Kyseisissä menetelmissä ei käytetä kemiallisia luottimia ja rajoitetaan saastuttavien jätteiden syntymistä.Jokainen vaikuttava-aine valitaan huolellisesta sen maantieteellinen alkuperä, sadonkorjuutapa ja valmistus huomioiden. Nuxe valitsee tarkoin raaka-ainetoimittajansa ja huomioi tarkasti heidän sitoumuksensa ympäristön suojelemiseksi.

Kaikki NUXE BIO ORGANIC -tuotteet ovat vegaanisia. Tuotteet eivät sisällä eläinkunnasta saatuja tai niistä johdettuja raaka-aineita. Eurooppalaisen lainsäädännön mukaan yhtäkään sarjan tuotteista tai niiden sisältämistä raaka-aineista ei ole testattu eläinkokein. The Vegan society -järjestö on hyväksynyt ja rekisteröinyt tuotteet.

Ekologiset pakkaukset

NUXE BIO ORGANIC -tuotteet valmistetaan Ranskassa tarkkoja ekologisia menetelmiä ja periaatteita noudattavissa Ecocert-sertifioiduissa tehtaissa.

Tuotteiden pakkaukset on kehitetty yhteistyössä ekologiseen suunnitteluun erikoistuneen yrityksen kanssa. Mahdollisuuksien mukaan pakkausten valmistamisessa on käytetty kierrätysmateriaaleja: 90 % kierrätyslasia 50 ml purkeissa, 25-30 % kierrätyslasia 30 ja 100 ml pulloissa ja 15 ml purkeissa. Tämä mahdollistaa lämpötilan alentamisen sulatusuuneissa: 50 ml lasipurkkien valmistaminen vähentää ilmastomuutokseen johtavia tekijöitä 30 % verrattuna klassisen lasipurkin valmistamiseen.

Suojakotelon vaativille pakkauksille, kotelon materiaaliksi on valittu FSC-sertifioiduista, kestävän kehityksen menetelmin kasvatettujen metsien puista saadusta pahvista valmistetut kotelot. Ne sisältävät optimaalisen määrän sekä uusia että kierrätettyjä kuituja.

Ekologisuus ja pakkausten kierrätettävyys on huomioitu myös pakkausten painatuksissa. Ne on tehty joko läpikuultavalla vesipohjaisella lakalla, joka ei sisällä liuottimia tai ekologisella silkkipainomenetelmällä. Kumpikaan menetelmistä ei estä pakkausten kierrättämistä.

Biohajoavuus ja kierrätettävyys

NUXE BIO ORGANIC -sarjan poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia

Sarjan pakkaukset ovat suurimmaksi osaksi kierrätettäviä. Pakkauksissa suositaan lasia aina, kun se on mahdollista. Lasin etuna on se, että se on 100 % kierrätettävissä ilman, että sen ominaisuudet muuttuvat. PET- ja PP-muovista valmistetut pullot samoin kuin pahvikotelot ovat myös kierrätettäviä.

NUXE BIO ORGANIC -TUOTTEET

Sarjaan kuuluu kymmenen luomusertifioitua, miellyttävän tuntuista ja tehokkaasti vaikuttavaa hoitotuotetta

Rice Oil Extract Ultimate Night Recovery Oil -hoitoöljy yöksi

Riisin öljyuutteen ihon vaurioita korjaavaa vaikutusta tukevat ominaisuudet yhdistyvät avokadosta, seesamista, jojobasta ja makadamiapähkinästä saatavien luomuöljyjen hoitaviin ominaisuuksiin. Iltaisin käytettävä hoitoöljy tuo iholle sen tarvitsemia ravintoaineita ja saa ihon näyttämään aamulla levänneeltä ja raikkaalta.

Riisin öljyuute vahvistaa ihon puolustusmekanismeja

Öljyuute valmistetaan kolmesta erivärisestä riisistä, punainen, musta ja valkoinen, joita viljellään Camarguessa, Etelä-Ranskassa. Maantieteellisesti suojatulla alueella kasvavan riisin viljelyssä, noudatetaan niin tuotannon, tunnistettavuuden kuin jäljitettävyydenkin kannalta tiukkoja vaatimuksia.
Riisin jyvät sisältävät uskomattoman määrän vitamiineja mineraaleja ja antioksidantteja. Riisinjyvien sisältämät vesi- ja öljyliukoiset vaikuttavat aineet on uutettu öljyuuttamisen avulla, menetelmällä, jossa liuottimena käytetään ainoastaan kasviöljyä. Riisin öljyuute sisältää runsaasi y-oryzanolia ja fytoestreitä, jotka vahvistavat ihon puolustusmekanismia ja vaurioita korjaavaa vaikutusta yön aikana.

Öljyn sisältämät raaka-aineet ovat 100 % luonnollista alkuperää.

88 % öljyn sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö:
Öljy levitetään iltaisin puhdistetulle ja kuivalle iholle. Muutama tippa öljyä otetaan pipetin avulla kämmenelle. Öljy levitetään kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle kevyesti hieroen.

Pakkaustiedot

Lasipullon valmistamiseen on käytetty 30 % kierrätyslasia.

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja.

Kierrättäminen

Lasipullo lasinkeräykseen

Pahvikotelo pahvinkeräykseen

Korkki ja pipetti sekajätteeseen

Hinta: Rice Oil Extract Ultimate Night Recovery Oil pipettipullo 15 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Chia Seeds Essential Anti-Oxidant Serum -antioksidanttiseerumi

Hoitoseerumi, jossa yhdistyvät chiansiemenuutteen ja tasapainotetun, luonnollista alkuperää olevan C-vitamiinin tehokkaat antioksidanttiominaisuudet. Seerumi suojaa ihoa ulkopuolisilta ärsytystekijöiltä ja ylläpitää siten ihon nuorekasta, raikasta ulkonäköä.

Chiansiemenuute

Tehokas antioksidantti, jota ominaisuutta on tehostettu bioteknologian avulla

Superfoodina tunnetut chiansiemenet toimivat tehokkaana antioksidanttina. Tätä siementen luontaista ominaisuutta on tehostettu bioteknologian avulla siihen erikoistuneessa laboratoriossa Italiassa. Siemenistä saadut kasvisolut, jotka edustavat hyvin pientä osaa koko kasvista monistettiin. Niiden sisältämä solulima altistettiin fermentaatiolle siten, että se ryhtyi tuottamaan aktiivisia polysakkarideja.
Saatu uute on 100 % luonnollista alkuperää ja se vahvistaa tehokkaasti ihon omaa puolustusmekanismia ulkopuolisia ärsytystekijöitä, kuten stressiä, väsymystä, ilman epäpuhtauksia, savusumua jne. vastaan.

99 % seerumin sisältämistä aineosista on luonnollista alkuperää.

78 % seerumin sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö:

Seerumia käytetään aamuisin ja/tai iltaisin puhdistetulle iholle, ennen muita hoitotuotteita. Muutama pisara seerumia otetaan kämmenelle pipetin avulla. Seerumi lämmitetään kämmenten välissä, minkä jälkeen se painellaan ja hierotaan kevyesti kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle.

Pakkaustiedot

Lasipullon valmistamiseen on käytetty 30 % kierrätyslasia.

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja.

Kierrättäminen

Lasipullo lasinkeräykseen

Pahvikotelo pahvinkeräykseen

Korkki ja pipetti sekajätteeseen

Hinta: Chia Seeds Essential Anti-Oxidant Serum pipettipullo 15 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Moringa Seeds Micellar Cleansing Water -misellivesi

Moringansiemenuutetta sisältävä misellivesi poistaa iholta lian, ihotalia ja saastepartikkeleita sisältämiensä 100 % luonnollista alkuperää olevien puhdistavien aineosien ansiosta. Sen avulla on helppo poistaa meikki niin kasvoilta kuin silmistä. Iho tuntuu miselliveden käytön jälkeen puhtaalta ja raikkaalta. Misellivesi sopii sekä miehille että naisille.

Moringansiemenuute 100 % luonnollista alkuperää oleva puhdistava aineosa

Ihmepuuksi kutsutusta moringasta saatuja siemeniä on perinteisesti käytetty veden puhdistamiseen. Nuxen valitsema, 100 % luonnollista alkuperää oleva vaikuttava aine tulee Intiasta, ilman geenimuuntelua kasvatettujen puiden siemenistä. Aktiivisesti toimivia vesiliukoisia molekyylejä sisältävä uute valmistetaan Ranskassa hellävaraisesti vesiuuttamaalla. Runsaasti kationisia, positiivisesti varautuneita proteiineja sisältävä moringansiemenuute sitoo itseensä saastepartikkeleja, jolloin ne irtoavat paremmin iholta.

99 % miselliveden sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

11 % miselliveden sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö

Kasvojen iho ja silmämeikki poistetaan miesllivedellä kostutetulla vanulla kevyesti pyyhkien. Käsittely toistetaan, kunnes vanuun ei enää tartu likaa. Ihoa ei tarvitse huuhtoa miselliveden käytön jälkeen. Misellivesi sopii käytettäväksi aamuin ja illoin.

Pakkaustiedot

Pullon valmistuksessa käytetty 25 % kierrätettyä PET-muovia.

Kierrättäminen

Pullo muovinkeräykseen

Suojamuovi sekajätteeseen

Hinta: Moringa Seeds Micellar Cleansing Water pumppupullo 200 ml, suositushinta 19,90 euroa.

Citrus Cells Glow Rich Moisturizing Cream -hoitovoide

Miellyttävän samettimaisen tuntuinen, ihoa tehokkaasti 24 tunnin ajan kosteuttava hoitovoide. Voiteen hoitava vaikutus perustuu sitrushedelmistä saatuihin kasvisoluihin ja kasviöljyihin, arganöljy, makadamiaöljy ja aprikoosiöljy.

Sitrushedelmistä saadut kasvisolut

Sitrushedelmistä saadut kasvisolut valmistetaan ranskalaisessa laboratoriossa. 100 % luonnollista alkuperää olevat kasvisolut monistetaan, minä jälkeen ne altistetaan erilaisille stressitekijöille aktiivisten molekyylien aikaansaamiseksi. Kasvisolu rikkoutuu joutuessaan kosketuksiin ihon kanssa, jolloin sen sisältämät kosteutta sitovat sokerit vapautuvat iholle. Ihon kyky sitoa kosteutta paranee.

99 % hoitovoiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

70 % hoitovoiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö:
Hoitovoide levitetään puhdistetulle iholle aamuin ja/tai illoin. Pieni määrä hoitovoidetta lämmitetään kämmenten välissä, minkä jälkeen voide hierotaan kevyesti kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle. Hoitovoiteen alle suositellaan levitettäväksi Chia Seeds Essential Anti-Oxidant Serum -antioksidanttiseerumi.

Pakkaustiedot

Purkin valmistuksessa käytetty 90 % kierrätyslasia

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja

Kierrättäminen

Purkki lasinkeräykseen

Kotelo pahvinkeräykseen

Kansi sekajätteeseen

Alumiininen suojakansi sekajätteeseen

Hinta: Citrus Cells Glow Rich Moisturizing Cream lasipurkki 50 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Buckwheat Anti-puffiness, Anti-dark circles Reviving Eye Cream -silmänympärysvoide

Silmänympärysvoide sisältää bretagnelaista tattaria ja luonnollista alkuperää olevaa E-vitamiinia, jotka kosteuttavat tehokkaasti herkkää silmänympärysihoa ja poistavat siltä väsymyksen merkkejä. Rypyt muuttuvat vähemmän näkyviksi, silmänympärysihon turvotus laskee ja silmänalusten tummuus vähenee.

Tattariuute

Nuxen valitsema tattariuute saadaan luomuviljellystä Bretagnelaisesta tattarista. Se uutetaan ylikriittisellä hiilidioksidimenetelmällä, jossa liuotin on täysin neutraali ja saastuttamaton. Sen etuna on, että liuotin voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen melkein äärettömästi. Tämän ekologisen menetelmän avulla tattarin aktiiviset molekyylit saadaan uutettua ja niiden sisältämä runsas tyydyttämättömien rasvahappojen ja fytosterolien määrä säilytettyä. Tattariuute kosteuttaa tehokkaasti silmänympärysihoa sekä alentaa silmänympärysihon turvotusta.

99 % silmänympärysvoiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

72 % silmänympärysvoiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö

Silmänympärysvoidetta suositellaan käytettäväksi aamuin ja/tai illoin. Pieni määrä voidetta lämmitetään kahden sormen välissä, minkä jälkeen se levittään silmänympärysiholle. Levittäminen aloitetaan alaluomen sisänurkasta ja jatketaan kohti ulkonurkkaa. Lopuksi silmänympärysihoa taputellaan kevyesti sormenpäillä.

Pakkaustiedot

Purkin valmistuksessa on käytetty 25 % kierrätyslasia.

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja.

Kierrättäminen

Purkki lasinkeräykseen.

Kotelo pahvinkeräykseen.

Korkki sekajätteeseen.

Alumiininen suojakansi sekajätteeseen.

Hinta: Buckwheat Anti-puffiness, Anti-dark circles Reviving Eye Cream lasipurkki 15 ml, suositushinta 35,00 euroa.

Marin Seaweed Skin Correcting Moisturizing Fluid -ihon pinnan virheellisyyksiä
tasoittava kosteusemulsio

Ranskasta kotoisin olevaa merilevää ja luonnollista alkuperää olevaa hyaluronihappoa sisältävä kosteusemulsio parantaa päivä päivältä ihon kosteuspitoisuutta ja kuntoa. Kevyen tuntuinen emulsio tasoittaa ihon pinnan virheellisyyksiä ja jättää ihon raikkaan tuntuiseksi ja mattapintaiseksi.

Ranskalaisen bioteknologian avulla aikaansaatu merileväuute tasoittaa ihon pinnan virheellisyyksiä

Bretagnen rannikolla kasvava Laminaria Digitata -merilevä on tunnettu kestävyydestään. Nuxe pyysi ranskalaista bioteknologian laboratoriota monistamaan levän puolustusmekanismin ja tuottamaan sen avulla uutteen. Uute, joka sisältää runsaasti aktiivisia aliginaatteja supistaa huokosia, tasoitta ihon punakkuutta ja ihon pinnan epätasaisuutta.

99 % kosteusemulsion sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää

56 % kosteusemulsion sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö
Kosteusemulsiota käytetään puhdistetulle iholle aamuisin ja/tai iltaisin. Pieni määrä kosteusemulsiota lämmitetään kämmenten välissä, minkä jälkeen emulsio levitetään kasvoille, kaulaan ja dekolteelle kevyesti sivellen. Kosteusemulsion alla suositellaan käytettäväksi Chia Seeds Essential Anti-Oxidant Serum
-antioksidanttiseerumia.

Pakkaustiedot

PP-muovista valmistettu pullo, joka on yhteensopiva voiteen koostumuksen kanssa.

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja.

Kierrätys

Pullo muovinkierrätykseen

Korkki muovinkierrätykseen

Kotelo pahvinkierrätykseen

Pumppu sekajätteeseen

Hinta: Marin Seaweed Skin Correcting Moisturizing Fluid pumppupullo 50 ml, suositushinta 47,00 euroa.

White Tea Multi-Perfecting Tinted Cream -sävyttävä, ihon virheellisyyksiä tasoittava päivävoide

Ihoa tehokkaasti 24 tunnin ajan kosteuttava voide, jonka koostumus sulautuu ihoon. Sen sisältämät mineraalipigmentit saavat ihon näyttämään luonnollisella tavalla virheettömältä. Rypyt muuttuvat vähemmän näkyviksi, ihon väri tasoittuu ja iho näyttää tasaiselta ja hehkuvalta.

Valkoisen teen uute

Pai Mu Tan on yksi kallisarvoisimmista valkoisen teen laaduista ja se sisältää runsaasti polyfenoleita. Uute valmistetaan Aasiassa kasvatetuista kasveista Ranskassa maseraation avulla, käyttämällä apuna vettä ja maissista saatua kasviperäistä liuotinta. Tämä ekologinen menetelmä kuluttaa vähän energiaa. Valkoisen teen uute vähentää ihon punoitusta ja tasoittaa ihon väriä ja antaa iholle raikkaan hehkun.

Valikoimaan kuuluu kaksi sävyä Light ja Medium.

99 % voiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

55 % voiteen sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö
Voidetta käytetään aamuisin puhdistetulle iholle yksin tai toisen voiteen päällä. Pieni määrä voidetta lämmitetään kämmenten välissä, minkä jälkeen se levitetään joko koko kasvoille tai ainoastaan tietyille kasvojen osille.

Pakkaustiedot

PP-muovista valmistettu pullo, joka on yhteensopiva voiteen koostumuksen kanssa.

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja.

Kierrätys

Pullo muovinkierrätykseen

Korkki muovinkierrätykseen

Kotelo pahvinkierrätykseen

Pumppu sekajätteeseen

Hinta: White Tea Multi-Perfecting Tinted Cream pumppupullo 50 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Sesam Seeds & Citrus Extract Detox Radiance Mask -kasvonaamio

Miellyttävän tuntuista seesaminsiemenöljyä ja sitrushedelmistä saatua uutetta sisältävä geeli poistaa ihosta kuona-aineita ja kirkastaa siten ihon väriä. Naamion koostumus muuttuu hierottaessa öljymäiseksi ja veden kanssa kosketuksiin joutuessaan emulsioksi, jotta se huuhtoutuisi nopeasti iholta. Ihon tuntuu naamion käytön jälkeen raikkaalta.

Seesaminsiemenöljy

Afrikassa Reilun kaupan periaatteiden mukaisesti viljellyn kasvin siemenistä Ranskassa kylmäpuristamalla aikaansaatu korkealuokkainen 100 % kasviöljy. Öljy sisältää runsaasti seesamiinia ja seesamolinea sekä E-vitamiinia, jotka ehkäisevät kuona-aineiden kertymistä soluihin ja epäpuhtauksien muodostumista ihoon.

99 % naamion sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

50 % naamion sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö
Naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Paksu kerros naamiota levitetään kuivalle kasvojen iholle silmänympärysihoa välttäen. Naamion annetaan vaikuttaa viiden minuutin ajan, minkä jälkeen sitä hierotaan, kunnes se muuttuu öljymäiseksi. Naamio huuhdotaan kasvoilta viileällä vedellä.

Pakkaustiedot

Purkin valmistuksessa käytetty 90 % kierrätyslasia

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja

Naamio on koostumukseltaan biohajoava

Kierrättäminen

Purkki lasinkeräykseen

Kotelo pahvinkeräykseen

Kansi sekajätteeseen

Alumiininen suojakansi sekajätteeseen

Hinta: Sesam Seeds & Citrus Extract Detox Radiance Mask lasipurkki 50 ml, suositushinta 30,00 euroa.

Fruit Stone Powder Micro-Exfoliating Cleansing Mask -kuoriva naamio

Voidemainen naamio, joka irrottaa iholta liiallista kuollutta solukkoa sekä mekaanisesti (jauhettu hedelmäkivi) että kemiallisesti (100 % kasviperäinen salisyylihappo). Naamio puhdistaa ja kirkastaa ihoa sekä tasoittaa ihon pinnan rakennetta.

Aprikoosin kivestä jauhettu puuteri

Puuteri on valmistettu Ranskassa ekologisesti Välimeren rannalla viljeltyjen aprikoosien kivistä, jotka ovat jääneet yli elintarviketeollisuudelta. Kivet on murskattu ja jauhettu, jotta niistä saadaan samankokoista, 500 mikronia, jauhetta. Tämän kokoiseksi jauhettu hedelmäkivijauhe kuorii ihoa hellävaraisesti.

98 % naamiossa käytetyistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

17 % naamion sisältämistä raaka-aineista on luonnonmukaisin menetelmin viljeltyjä.

Käyttö

Naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Paksu kerros naamiota levitetään kostealle kasvojen iholle silmänympärysihoa välttäen. Naamio saa vaikuttaa kolmen minuutin ajan, jotta sen kemiallisesti kuoriva aineosa ehtii vaikuttaa. Tämän jälkeen naamiota hierotaan iholla mekaanisen kuorinnan aikaansaamiseksi. Naamio huuhdotaan iholta viileällä vedellä.

Pakkaustiedot

Purkin valmistuksessa käytetty 90 % kierrätyslasia

Pahvikotelo sisältää optimaalisen määrän uusia ja kierrätettyjä kuituja

Naamio on koostumukseltaan biohajoava

Kierrättäminen

Purkki lasinkeräykseen

Kotelo pahvinkeräykseen

Kansi sekajätteeseen

Alumiininen suojakansi sekajätteeseen

Hinta: Fruit Stone Powder Micro-Exfoliating Cleansing Mask lasipurkki 50 m, suositushinta 30,00 euroa.

Hazelnut Replenishing Nourishing Body Oil

Miellyttävän rasvattoman tuntuinen ja miedosti appelsiininkukalta tuoksuva vartaloöjy, joka hierotaan kevyesti ihoon. Öljyn sisältämät hasselpähkinä-, seesami-, saframi- ja auringonkukkaöljy tuovat kuivalle iholle sen tarvitsemia ravintoaineita ja elvyttävät ihon toimintoja. Iho tuntuu öljyn käytön jälkeen pehmeältä ja joustavalta.

Hasselpähkinäöljy

Öljy saadaan Italiassa luomuviljellyistä hasselpähkinöistä kylmäpuristamalla. Kyseessä on ekologinen valmistusmenetelmä, jossa ei tarvita kemiallisia aineita eikä lämmitystä. Lopputuloksena syntynyt puhdas hasselpähkinäöljy sisältää runsaasti tyydyttämättömiä rasvahappoja, kuten omega 6 ja 9, jotka vahvistavat ihon luonnollista suojamuuria.

100 % vartaloöljyn sisältämistä raaka-aineista on luonnollista alkuperää.

96,8 % vartaloöljyn sisältämistä raaka-aineista on luomuviljeltyjä.

Käyttö

Öljyä suositellaan käytettäväksi aamuin ja/tai illoin vartalon iholle. Ennen levittämistä öljy lämmitetään kämmenten välissä, minkä jälkeen se hierotaan kevyesti vartalon iholle. Erityisen huolellisesti käsitellään kuivat ihoalueet, kuten kyynärpäät, polvet, sääret jne.

Pakkaustiedot

Lasipullon valmistuksessa on käytetty 30 % kierrätyslasia.

Kierrättäminen

Lasipullo lasinkeräykseen

Pumppu ja suojamuovi sekajätteeseen

Hinta: Hazelnut Replenishing Nourishing Body Oil lasinen pumppupullo 100 ml, suositushinta 39,50 euroa.

Tuotevalikoima ja suositushinnat

Seerumi

Chia Seeds Essential Anti-Oxidant Serum -antioksidanttiseerumi, pipettipullo 15 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Kasvovoiteet

Marin Seaweed Skin Correcting Moisturizing Fluid pumppupullo 50 ml, suositushinta 47,00 euroa

White Tea Multi-Perfecting Tinted Cream pumppupullo 50 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Citrus Cells Glow Rich Moisturizing Cream lasipurkki 50 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Silmänympärysiho

Buckwheat Anti-puffiness, Anti-dark circles Reviving Eye Cream lasipurkki 15 ml, suositushinta 35,00 euroa.

Hoitoöljy yöksi

Rice Oil Extract Ultimate Night Recovery Oil pipettipullo 15 ml, suositushinta 47,00 euroa.

Puhdistus

Moringa Seeds Micellar Cleansing Water pumppupullo 200 ml, suositushinta 19,90 euroa.

Naamiot

Sesam Seeds & Citrus Extract Detox Radiance Mask lasipurkki 50 ml, suositushinta 30,00 euroa.

Fruit Stone Powder Micro-Exfoliating Cleansing Mask lasipurkki 50 m, suositushinta 30,00 euroa.

Hazelnut Replenishing Nourishing Body Oil lasinen pumppupullo 100 ml, suositushinta 39,50 euroa.

Myynnissä

Syyskuussa 2020 isoimmissa Sokos-tavarataloissa ja Sokoksen verkkokaupassa sekä Stockmann-tavarataloissa ja Stockmannin verkkokaupassa.

Tuotekuvat

https://www.bernerbrandbank.fi/l/VLhqw_6TbFkX

Lisätiedot
BERNER OY, kuluttajatuotteet
Paula Larjo, viestintäasiantuntija, puh: 0405862400, sähköposti: paula.larjo@berner.fi
Katja Vuorio, tuoteryhmäasiantuntija, puh: 050 361 5088, sähköposti: katja.vuorio@berner.fi

NUXE

Aliza Jabèsin perustama, ranskalainen kosmetiikkamerkki NUXE on yksi luonnonkosmetiikan pioneereista. Sarjan tuotteet ovat aina pyrkineet vastaamaan naisten odotuksiin, ja se on yksi syistä sarjan suureen suosioon ympäri maailmaa. NUXEN tuotteet kehitetään ja valmistetaan Ranskassa farmaseuttisten laatuvaatimusten mukaisesti. NUXE-tuotteissa yhdistyvät aisteihin vetoavat tuoksut ja koostumukset, luonnon raaka-aineiden tehokkuus ja vahva tieteellinen osaaminen. Sarjan tuotteille on Ranskassa myönnetty 45 patenttia.
Useat sarjan tuotteet ovat saavuttaneet ikonisen kulttimaineen, kuten Huile Prodigieuse® -hoitoöljy, ihoa kosteuttavat Crème Fraiche® de Beauté -tuotteet, Nuxuriance® Ultra -linjan tuotteet sekä Rêve de Miel®
-linjan Beaume Lèvres -huulivoide.
NUXE-tuotteisiin voi myös tutustua yli 60 kylpylässä ja hoitolassa niin Ranskassa kuin lukuisissa muissa maissa. Suomessa ei toistaiseksi ole NUXE-hoitoloita.

NUXEN SITOUMUKSET

Kumppanuus Yann Arthus-Bertrandin perustaman Good Planet -säätiön kanssa ekologisten ja yhteiskunnallisten hankkeiden tukemiseksi.

Osallistutaan merten suojelemiseen muovilta yhteistyössä ympäristöjärjestö Oceannoplastic kanssa.

Tuetaan mehiläispesien kuntoa ja rakentamista Vodgesissa Ranskassa sekä rakennetaan mehiläispesiä Tuileriesin-puistoon yhteistyössä Louvren museon kanssa.

Tuetaan ”1001 Fontaines” -projektia, jotta kaikilla olisi mahdollisuus puhtaaseen juomaveteen.

Järjestänyt vuodesta 2001 yhteistyössä CEWin, Centres de Beauté kanssa kauneushoitoja vakavasti sairaille ihmisille.

Tuotelahjoituksia Agence du Don en Nature -järjestön kautta. Kyseinen järjestö jakaa tuotteet eteenpäin puutteessa eläville ihmisille.