Tuttu kotimainen Tummeli-sarja uudistuu ja laajenee – Lapin metsien pihkauute hoitaa jatkossa ihmisten ja lemmikkien ihoa

Klassikkobrändi Tummeli uudistuu ja laajentaa suomalaisille tuttua ihonhoitosarjaansa, ja se tuo syksyllä markkinoille kaksi uutta tehokosteuttavaa tuotetta: emulsio- ja jalkavoiteen. Lisäksi brändi lanseeraa kokonaan uuden Tummeli Pet -tuotesarjan lemmikkien hygienian hoitoon. Uutuustuotteiden tähtiraaka-aine on Lapin metsistä käsin kerätty pihkauute, ja ne valmistetaan Suomessa Heinävedellä.  

Tummeli on klassikkobrändi, jonka Dentsun toteuttaman kuluttajatutkimuksen mukaan tuntee 77 prosenttia suomalaisista. Tuote herättää monia muistoja etenkin vanhemmassa sukupolvessa. 

– Tummelin tarina sai alkunsa 1960-luvulla navettojen lypsyvoiteesta, joka kosteutti tehokkaasti myös lypsäjien karheita käsiä. Ammattilaiskäyttöön tarkoitetuista tuotteista on luovuttu, ja Tummeli keskittyy nyt pelkästään kuluttajille tarkoitettuihin tuotteisiin, brändipäällikkö Elina Seppänen Berneriltä kertoo.

Tummelilla on edelleen omat uskolliset käyttäjänsä, jotka luottavat sen tehokkaasti kosteuttavaan vaikutukseen. Vaikka suurin osa suomalaisista on siirtynyt 60 vuodessa maalta kaupunkiin, kiinnostus laadukkaisiin, kotimaisiin ihonhoitotuotteisiin on säilynyt.

Tummeli-ihonhoitosarja kasvaakin nyt kahdella uudella tuotteella: emulsio- ja jalkavoiteella. Tummeli-ihonhoitotuotteet on tarkoitettu kovaan käyttöön heille, joiden iho joutuu koville ja kaipaa erityistä kosteutusta, kuten kuntoilijoille, ruumiillisen työn tekijöille, ahkerille käsitöiden harrastajille tai puutarhanhoidon ystäville.

– Emulsiovoide sopii hankaumien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, ja se sisältää Lapin metsistä käsin kerättyä pihkauutetta. Pihkauutetta on perinteisesti käytetty muun muassa haavojen hoidossa, Seppänen sanoo.

– Jalkavoide pehmentää jalkapohjien kuivaa ja kovettunutta ihoa. Jalkavoide sisältää ihon bakteerikantaa tasapainottavaa maitohaposta johdettua raaka-ainetta. Lisäksi voiteessa on jopa 20 prosenttia kosteuttavaa glyserolia.

Tuotteiden lanseerausta vauhdittavat syksyllä vaikuttajayhteistyökumppanit Antti Holma ja Maria Veitola.

Uutuuksien lisäksi valikoimissa säilyy edelleen Tummeli Hoitovoide.

Tummeli Pet -sarja kehitetty
asiantuntijoiden kanssa

Tummelin tuotteet ovat tuttuja monille eläinten omistajille, ja Berner laajentaakin nyt sarjaa myös lemmikkien hygieniatuotteisiin.

Uusi Tummeli Pet -sarja sisältää koirashampoon ja tassuvoiteen, joiden raaka-aineena on Lapin metsien pihkauutetta. Sarjaan kuuluu myös hammastahna herkullisella paahtopaistiaromilla.  

– Uusilla Tummeli Pet -tuotteilla halutaan palvella lemmikinomistajia, jotka arvostavat hyvää hinta-laatusuhdetta ja helppoa saatavuutta. Tuotesarja tulee myyntiin päivittäistavarakauppoihin, Elina Seppänen kertoo.

Tummelia valmistavalla Bernerillä on vankka eläintuotteiden osaaminen.

– Tummeli Pet -tuotteet on kehitetty yhteistyössä eläinpuolen asiantuntijoidemme, kuten eläinlääkärin ja koirakasvattajien, kanssa.

Sekä Tummelin ihonhoitotuotteet että Tummeli Pet -lemmikkien hygieniatuotteet ovat hajusteettomia, ja ne valmistetaan Bernerin tehtaalla Heinävedellä.

Uutuustuotteet ovat saatavana hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista syyskuusta lähtien.

 

Tuotetiedot

Tummeli-ihonhoitotuotteet:
Tummeli Emulsiovoide 150 ml, svh 5,60 e
Tummeli Jalkavoide 100 ml, svh 3,60 e
Tummeli Käsivoide 60 ml, svh 2,80 e
Tummeli Hoitovoide 150 ml, svh 4,50 e
Tummeli Hoitovoide 400 g, svh 7,90 e 

Tummeli Pet -sarja:
Tummeli Pet Koirashampoo 300 ml, svh 3,60 e
Tummeli Pet Tassuvoide 75 ml, svh 5 e
Tummeli Pet Hammastahna 50 ml, svh 2,30 e

 

Lisätiedot ja tuotenäytteet medialle

BERNER Oy, Kuluttajatuotteet

Elina Seppänen                        Paula Larjo
brändipäällikkö                        viestintäasiantuntija
040 717 2480                            040 586 2400
elina.seppanen@berner.fi     paula.larjo@berner.fi

Lataa Tummeli- ja Tummeli Pet -uutuuksien tuotekuvat: https://www.bernerbrandbank.fi/l/KHTVB5Lfwcg9
Lue lisää tuotteista: www.herbina.fi
Kuluttajatiedustelut: Berner Oy, puh. 0207 91 00

Uusimmat tiedotteemme löytyvät osoitteesta www.berner.fi/uutishuone.