M2 BEAUTÉ HAIR ACTIVATING SERUM aktivoi hiusten kasvua ja ehkäisee hiusten lähtöä

HAIR ACTIVATING SERUM on hiusten kasvua aktivoiva sekä hiusten lähtöä vähentävä seerumi, jonka vaikutukset ovat nähtävissä 6-8 viikkoa käytön aloittamisesta. Tutkimustulokset osoittavat, että säännöllisesti käytettynä hiusseerumi aktivoi hiusten kasvua 30 % ja vähentää hiusten lähtöä 18 %.

Hiusseerumin sisältämät vaikuttavat aineet perustuvat lääketieteen ja bioteknologian viimeisimpiin tutkimustuloksiin. Vaikuttavat aineet, kuten Follicusan ja santelipuu, stimuloivat karvatuppea ja aktivoivat siten hiusten kasvua. Viimeisimmät tutkimustulokset osoittavat myös, että hiuskarvan kasvukausi pitenee sen altistuessa santelipuun tuoksulle. 

HAIR ACTIVATING SERUM tuo hiusjuurille hiusten kasvulle tärkeitä ravintoaineita ja edistää siten hiusten kasvua ja tekee kasvavista hiuksista aiempaa vahvemmat ja joustavammat. Lisäksi hiusseerumi parantaa hiuspohjan kuntoa, ylläpitää hiuspohjan oikeaa pH-tasapainoa, vähentää talineritystä ja ehkäisee hilseen muodostusta. 

Hiusseerumi sopii sekä miehille että naisille, ja sitä voidaan suositella kaikille hiuslaaduille ja hiustyypeille. Hiusseerumia voidaan käyttää joko koko hiuspohjaan tai paikallisesti alueille, joista hiuksia lähtee. 

Hiusseerumi ei sisällä hormoneja tai niiden johdannaisia, parabeeneja tai silikoneja eikä sitä ole testattu eläinkokein. Nestemäinen, öljytön hiusseerumi on pakattu helppokäyttöiseen suihkepulloon. 

Käyttö

Parhaiden hoitotulosten saavuttamiseksi HAIR ACTIVATING SERUMIA suositellaan käytettäväksi seuraavasti: 

Pese hiukset tai harjaa ne huolella poistaaksesi hiuksista ja hiuspohjasta muotoilutuotteiden jäämät ja lika. Näin hiusseerumin vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään hiusjuuriin.
Kampaa hiukset jakaukselle ja suihkuta hiusseerumia jakaukseen.
Hiero hiusseerumi sormin hiuspohjaan.
Anna hiusseerumin imeytyä hetken ajan hiuspohjaan ennen muotoilutuotteiden käyttöä.
Toista, kunnes koko hiuspohja tai halutut hiuspohjan alueet on käsitelty.

Koko hiuspohjan käsittelyyn riittää 9 suihkausta hiusseerumia. 
Parhaat tulokset saadaan, kun hiusseerumia käytetään päivittäin. 
Yksi pullo hiusseerumia riittää päivittäisessä käytössä noin kaksi kuukautta. 

Suositushinta

Hair Activating Serum, pumppupullo 120 ml, 125,00 euroa

Saatavuus

HAIR ACTIVATING SERUM on myynnissä syyskuusta alkaen Stockmann -tavarataloissa ja Stockmann.com-verkkokaupassa sekä Sokos-tavarataloissa, Sokos Emotion-myymälöissä ja Sokos.fi-verkkokaupassa.

Tuotekuvat

https://www.bernerbrandbank.fi/l/rZS-sJd8nGfQ

Lisätiedot

Berner Oy, kuluttajatuotteiden viestintä
Yhteydenotot, toimittajat: Paula Larjo | paula.larjo@berner.fi | + 358 40 5862 400
Yhteydenotot, vaikuttajat: Emilia Pikkuaho | emilia.pikkuaho@berner.fi | + 358 40 0226 675

——————————————————————————————————————————-

M2 BEAUTÉ – innovatiivista kauneudenhoitoa, joka korostaa luonnollista kauneuttasi

M2 BEAUTÉ on 2008 Kölnissä perustettu, selektiivistä kosmetiikkaa valmistava yritys, joka kehittää uudenlaisia, luonnollista kauneutta korostavia kosmetiikkatuotteita. Uusimman tieteellisen tutkimuksen tuloksena kehitetyt aktiiviset ainesosat tarjoavat ainutlaatuisen ja luonnollisen vaihtoehdon kauneusrutiinien tueksi, iästä riippumatta.

M2 BEAUTÉn valikoimiin kuuluu ripsien ja kulmien sekä kasvojen ja hiusten hoitotuotteita. Tuotteet ovat laadukkaita, tehokkaita ja turvallisia. Niissä ei ole parabeeneja, hormoneja eikä silikoneja. Tuotteita ei ole testattu eläimillä, ja ne on testattu dermatologisesti: valikoima on silmälääkärien testaama ja hyväksymä.

M2  BEAUTÉ -tuotteita on tällä hetkellä myynnissä yli 40 maassa. 

Lue lisää: https://www.m2beaute.com/en/
Seuraa meitä Instagramissa: @m2beaute #m2beaute #m2beautefinland