Bernerin tytäryhtiö Chemigate Oy on ostanut äänienemmistön Finnamyl-konsernista

Berner-konserniin kuuluva Chemigate Oy on ostanut äänienemmistön Suomen johtavasta tärkkelysperunatuotteita valmistavasta Finnamyl-konsernista, johon kuuluvat Finnamyl Oy ja Lapuan Peruna Oy. Osto vahvistaa koko kotimaista perunatärkkelyksen tuotantoketjua ja myös Chemigaten asemaa biopohjaisten tuotteiden kasvavilla markkinoilla.

Berner kasvattaa rooliaan suomalaisessa perunatärkkelyksen tuotantoketjussa sen tytäryhtiön Chemigaten ostettua äänienemmistön Finnamyl-konsernista. 30.6.2022 allekirjoitettu kauppa vahvistaa Bernerin toimintaa alkutuotannosta aina teollisuusraaka-aineiden ja tärkkelysperunasta valmistettavien elintarvikkeiden (tärkkelys ja proteiini) jalostamiseen ja myyntiin asti. Chemigatesta tuli osa Berneriä kesäkuussa 2021.

-Näemme vastuullisissa suomalaisissa elintarvikkeissa sekä biopohjaisissa tuotteissa hienoja kasvun mahdollisuuksia, joissa tärkkelysperunan rooli on merkittävä. Tehdyllä yrityskaupalla haluamme vahvistaa tätä bioperustaista kasvustrategiaamme, sanoo Berner Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpiniemi.

Finnamyl ja Lapuan Peruna työntekijöineen tulevat jatkamaan Chemigate Oy:n tytäryhtiönä. Yrityskauppa tuo tärkkelysperunatuotantoon jatkuvuutta ja antaa sopimusviljelijöille mahdollisuuden jatkaa viljelyn pitkäjänteistä kehittämistä. Ossi Paakki jatkaa Finnamylin ja Lapuan Perunan toimitusjohtajana.

-Olemme iloisia saadessamme Finnamylille kotimaisen jatkajan. Berner on toiminnallaan osoittanut haluavansa ottaa suuren roolin perunatärkkelyksen tuotannossa ja kehittää suomalaista maataloutta. Chemigate on sitoutunut jatkamaan meneillään olevia kehitysprojekteja ja hakee aktiivisesti myös uusia käyttökohteita ja markkinoita perunaan pohjautuville tuotteille, sanoo Finnamyl Oy:n toimitusjohtaja Ossi Paakki.

Bernerin maatalousliiketoiminta on toiminut asiantuntevana kumppanina perunanviljelyssä jo vuosikymmenten ajan. Nyt tehdyn yrityskaupan myötä tätä osaamista voidaan kasvattaa edelleen yhdistämällä siihen Finnamyl-konsernin resurssit sekä sopimusviljelijöiden ammattitaito.

-Tarvitsemme osaavia viljelijöitä, jotta perunatärkkelyksen tuotanto ja kilpailukyky kehittyy myös jatkossa. Finnamylin viljelijäosakkaat ja sopimusviljelijät ovatkin hyvin keskeisessä roolissa tärkkelysperunatuotannon kehittämisessä ja toivomme yhteistyön tiivistyvän entisestään, korostaa Korpiniemi.

Liiketoiminnan kasvua jatkossakin hakeva Chemigate palvelee ratkaisuillaan kotimaista ja kansainvälistä kartonki- ja paperiteollisuutta. Yrityksen raaka-aineet ovat merkittäviltä osin suomalaisesta luonnosta peräisin olevaa, ekologisesti kestävää ohra- ja perunatärkkelystä.

– Suomalaisissa biopohjaisissa tuotteissa on valtavasti mahdollisuuksia. Kauppa tukee lisäksi toimitusvarmuuttamme, jonka merkitys asiakkaillemme on korostunut viimeisen vuoden aikana. Pitkään tärkeänä raaka-ainetoimittajanamme toiminut Finnamyl vahvistaa rooliamme kartonki- ja paperiteollisuuden luotettavana kumppanina, kertoo Chemigaten toimitusjohtaja Tom Schauman.

Media:

Jaa sosiaalisessa mediassa