Valitse kumisaappaat käyttötarkoituksen mukaan

Kumisaappailla on ominaisuuksia, joita muiden jalkineiden on vaikea päihittää. Talvikäytössä jalkineiden tärkein tehtävä on lämmittää jalkoja ja antaa pitoa liukkaalla kelillä. Moni saapas on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön ja voit jopa itse nastoittaa osan saappaista.

Saappaita on saatavilla monessa eri mallissa ja moneen eri käyttötarkoitukseen. Monelle saapas on vain saapas, mutta todellisuudessa saappaiden suunnitteluun käytetään paljon aikaa, jotta saappaasta saadaan mahdollisimman toimiva.

— Eri maissa on erilaisia tarpeita jalkineille ja meillä täällä Suomen sääolosuhteissa saapas on edelleen todella käyttökelpoinen jalkine ulkoiluun ympäri vuoden. Esimerkiksi lumitöissä lämpimien saappaiden korkeat varret ja pitävät pohjat ovat vertaansa vailla. Suomalaiset suunnittelijat tuntevat parhaiten suomalaiset jalat ja niiden tarpeet, toteaa Nokian Jalkineiden Category Manager Piia Repo.

Yleissääntö talven kumisaapaskaupoille lähtevälle on, että kumisaapas kannattaa valita oman käyttötarpeen mukaan. Saappaita on saatavana monenlaisille jaloille ja monilla eri ominaisuuksilla, riippuen omista mieltymyksistä. Toiset kaipaavat jalkineelta keveyttä, pehmeyttä ja lämpöä. Jos vierastaa perinteistä kumisaapasta ja luonnonkumin painoa, on vaihtoehtoja saatavilla. Raskaissa lumitöissä mainio saapas on esimerkiksi kevyt Nokian Jalkineiden Winter Light. Jos taas etsii lämminvuorista, erittäin kestävää saapasta, on lumilukolla varusteltu Nokian Jalkineiden Winter Ultra oikea valinta. Se on valmistettu kestävästä luonnonkumista ja toimii myös ympärivuotisesti.

Kerrospukeutuminen on aivan yhtä suotavaa niin jalkineissa, kuin muussakin talvipukeutumisessa. Mitä kylmempi keli, sitä tärkeämpää on huolehtia riittävän lämpimistä välikerroksista. Erityisesti talvikumisaappaissa tarvitaan riittävästi tilaa lämpimille villasukille.

Aktiiviselle ulkonaliikkujalle säästöä ja monikäyttöisyyttä nastoitussarjan avulla

Nastakenkien suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Nastakengät ovatkin paras valinta talven ulkoiluun ja samalla edullinen vakuutus kaatumisen varalta. Nastat antavat hyvän pidon liukkaalle alustalle ja jään päällä.

— Voit lisätä nastat itse Nokian Jalkineiden Kaira ja Tuura -malleihin erillisen nastoitussarjan avulla, Repo vihjaa. Itse nastoittamalla myös säästät ja toisaalta sama malli palvelee täten eri kuluttajatarpeita, jatkaa Repo.

Kaira on suunniteltu aktiiviselle liikkujalle, joka käy talvella pilkillä ja hiihtää maastossa. Saappaassa on irrotettava huopavuori, joka kuivuu nopeasti ja on vaihdettavissa.

Tuura on erinomainen työsaapas ja liukkaiden kelien kenkä, jota voi käyttää myös ympäri vuoden. Huopa toimii eristeenä; se lämmittää talvella ja viilentää kesällä ja vähentää samalla hikoilua. Tuura on myös herkkäjalkaisten suosiossa, sillä se vähentää suonenvetoja.

Nokian Jalkineilla on 12 kuukauden takuu valmistus- ja raaka-ainevirheiden varalta.

Tutustu laajaan Nokian Jalkineet -mallistoon täällä: https://www.nokianjalkineet.fi/

Lataa kuvat: https://www.bernerbrandbank.fi/l/PrDSRmGkBCbs

Lue lisää tuotteista: nokianjalkineet.fi

Kuluttajatiedustelut: Berner Oy, puh. 0207 91 00

Uusimmat tiedotteemme löytyvät osoitteesta www.berner.fi/uutishuone.

Media:

Jaa sosiaalisessa mediassa