Sillin tuonnista monialaiseksi konserniksi – Perheyritys Berner täyttää 140 vuotta

Berner Oy:n tarina alkoi vuonna 1883, kun norjalainen Sören Berner aloitti sillin maahantuonnin Norjan Stavangerista Helsinkiin. Tänä päivänä perheyritys on kasvanut kansainväliseksi konserniksi, joka tunnetaan ennen kaikkea monialaisuudestaan, kotimaisesta tuotannostaan, vahvoista brändeistään sekä sosiaalisesta vastuustaan.

Suomalainen perheyritys Berner on kasvanut silliä maahantuoneesta yhden miehen yrityksestä viidennen sukupolven monialaiseksi konserniksi, jonka eri liiketoiminta-alueet palvelevat niin kuluttajia, eri alojen yrityksiä kuin julkista sektoria. Tänä vuonna Berner Oy täyttää kunnioitettavat 140 vuotta.

Bernerillä on yrityksenä pitkät perinteet, ja se katsoo edelleen luottavasti tulevaan. Yhtiön monialaisuuteen pohjautuva strategia tähtää sen kaikkien neljän liiketoiminta-alueen, kuluttajatuotteiden, terveydenhuollon ja laboratorioiden, maatalouden sekä teollisuuden kestävään kasvuun ja kansainvälistymiseen.

”Monialaisuus on aina ollut osa perusfilosofiaamme, joka on suojannut toimintaamme suhdannevaihteluilta. Emme ole koskaan tavoitelleet pikavoittoja, vaan olemme halunneet rakentaa kasvuamme pitkäjänteisesti vastuulliselle pohjalle”, toteaa Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi.

Viimeisen parin vuoden aikana Berner on tehnyt kymmenen yrityskauppaa, joilla se on vahvistanut kaikkia liiketoiminta-alueitaan. Tänä päivänä Berner toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltian maissa työllistäen yli 800 henkilöä.

Maahantuonnista vahvaan omaan tuotantoon

Bernerin liiketoiminta käynnistyi vuonna 1883 maahantuonnilla. Sillin lisäksi yrityksen tuontiartikkeleihin kuuluivat agentuurikaupan myötä esimerkiksi suola, eri viljat ja erikoistuotteet, kuten lakritsi ja kahvi.

1930-luvulla Berner laajensi toimintaansa maanviljelyä tukevien tuotteiden, kuten lannoitteiden, piiriin. Se oli ensimmäinen yritys, joka ryhtyi myymään Suomessa viljelyyn tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita. Vuosi 2023 onkin juhlavuosi myös Bernerin maatalousliiketoiminnalle sen viettäessä 90. vuottaan.  

Yhtiö on edelleen sen perustajasta, norjalaisesta Sören Berneristä polveutuvan suvun omistuksessa.

”Perheyritys on voimavara niin kauan kuin perhe yrittää yhdessä, ja onneksi näin meillä on aina ollut”, Berner Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannes Berner sanoo.

1950-luvulla Berner aloitti oman tuotantonsa Helsingin Herttoniemeen perustetulla tehtaallaan. Bernerin ensimmäinen oman tuotekehityksen tuloksena syntynyt tuote oli edelleen valikoimaan kuuluva XZ hiustenhoitoöljy, joka laajeni vähitellen kokonaiseksi tuotesarjaksi.

Nykyään Herttoniemessä sijaitsee Bernerin pääkonttori sekä yhtiön toinen kuluttajatuotteita valmistava tehdas. Heinäveden tehtailla valmistetaan hygienia- ja kosmetiikkatuotteita, etanolipohjaisia tuotteita sekä etikoita. Lisäksi Bernerillä on Suomessa tuotantoa Kouvolassa, Kokemäellä, Lapualla, Kaipiaisissa, Mietoisissa ja Ylöjärvellä. Näillä paikkakunnilla valmistetaan niin lannoitteita, perunatärkkelystä, tärkkelyspohjaisia side- ja liima-aineita, magnesiumtuotteita kuin suojatuotteita.

Vastuu ihmisistä ja huomisesta

Kotimaisen tuotannon merkitys korostuu myös Bernerin sosiaalisessa vastuussa. Esimerkiksi Heinävedellä Berner on paikkakunnan suurin yksityinen työllistäjä noin 60 työntekijällään.

”Olemme aina panostaneet hyvään henkilöstöpolitiikkaan. Tämä on ollut meiltä tietoinen valinta, sillä haluamme olla työntekijöillemme pitkäaikainen ja vastuullinen työnantaja”, Hannes Berner toteaa.

Asenne on näkynyt jo konsernin alkuaikoina. Berner aloitti systemaattisen henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisen 1940-luvulla, jolloin se alkoi tuolle ajalle edistyksellisesti jakaa voitto-osuutta henkilöstölleen ja lanseerasi työterveyslääkärin ja hammaslääkärin palvelut.

Nykyään Bernerin vastuullisuustyössä näkyvät vahvasti myös tuotteiden vastuullisuus sekä ympäristö ja ilmasto. Uusiutuva energia, kiertotalouteen pohjautuvat raaka-aineet, kierrätetyt pakkausmateriaalit ja sitoutuminen tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin ovat kaikki osa konsernin vastuullisuustyötä. Berner sai vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti arvioivassa EcoVadis-arvioinnissa vuonna 2022 parhaan Platinum-tason ja on sitoutunut vastuullisuutensa jatkuvaan kehittämiseen.  

”Haluamme toimia siten, että meillä kaikilla on täällä hyvä olla vielä sadankin vuoden päästä. Sen takia vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä”, toimitusjohtaja Antti Korpiniemi sanoo.

Media:

Jaa sosiaalisessa mediassa