Kahvinporojen kiertotalousyhteistyö K-ryhmän kanssa – Pirkka-puutarhanhoitotuotteet saapuneet kauppoihin

Kauppojen multahyllyille saapuneissa Pirkka Kaffe -uutuuksissa hyödynnetään Neste K -liikenneasemilla syntyviä kahvinporoja. Pirkka Kaffe kasvumulta ja Pirkka Kaffe kasvuravinne ovat K-ryhmän ja Bernerin ennakkoluulottoman kiertotalousyhteistyön tulos.

Kevään edetessä moni suuntaa kaupassa puutarhanhoitotuotteiden osastolle. Multahyllyiltä löytyy nyt uuteen kasvukauteen kiertotalousinnovaatio, jossa käytettyjä kahvinporoja hyödynnetään kasvumullaksi ja kasvuravinteeksi. Kahvin käyttö kasvien ja kukkien lannoitteena on tuttu niksi monelle kotipuutarhurille, mutta idea kahvinporojen hyödyntämisestä teollisessa mittakaavassa tuli Neste K Linnatuulen kauppias Seppo Lauerilta. ”Kiinnitin huomiota biojätteeseen päätyvien kahvinporojen valtavaan määrään. On ollut upeaa nähdä, miten arkisen työn ohessa syntyneestä ideasta on kasvanut laajamittainen kiertotalousyhteistyö. Nyt kahvinporot saadaan hyötykäyttöön”, Lauer kertoo.

Kiertotalouden vahvistaminen on K-ryhmässä strateginen linjaus. ”Yksi asiakkaillemme näkyvä ja tärkeä osa tätä tekemistä on oman toimintamme sivuvirroista jalostettujen tuotteiden myynti. Keräsimme vuoden 2022 aikana Neste K –liikenneasemilta 81 000 kg kahvinporoja, joista on tuotettu jo 55 000 pussia Pirkka Kaffe kasvumultaa. Kahvinporojen keräyksestä on tullut osa asemien arkea”, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Kiertotalouden edistäminen on tärkeää myös Bernerillä. ”Etsimme ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia vahvistaa kiertotaloutta ja tämä Keskon kanssa tehty maailmanluokan hanke on siitä erinomainen esimerkki”, kertoo Bernerin tuoteryhmäpäällikkö Jussi Petäjä.

Asiakaspaneelin testaamat ainutlaatuiset tuotteet

Kahvinporoista valmistettua kasvumultaa ja -ravinnetta käytetään tavanomaisten tuotteiden tapaan. Kahvinporomulta sisältää sopivan määrän ravinteita, on rakenteeltaan kestävää ja sen pieneliöstö on elävää, kuten hyvässä mullassa kuuluukin olla. Ennen kauppoihin tuloa Pirkka Kaffe kasvumulta pääsi koekäyttöön K-Kylä asiakasyhteisön jäsenistä koostetussa asiakaspaneelissa.

”Syksyllä 2022 toteutetun kuluttajatestiryhmän jäsenet olivat tyytyväisiä mullan koostumukseen ja rakenteeseen. Kuluttajaryhmässä erityiskiitosta saivat kasvien siementen itäminen ja kasvien menestyminen kasvualustassa, erityisesti huomioiden testin ajankohta pimeänä vuodenaikana”, Petäjä sanoo.

Kiertotalousinnovaatiot vaativat saumatonta yhteistyötä

Pirkka Kaffe -tuotteet ovat K-ryhmän ja Bernerin ennakkoluulottoman, sivuvirtoja hyödyntävän kiertotalousyhteistyön tulos. Kahvinporot kerätään Neste K -liikenneasemilta normaalin paluulogistiikan mukana K-ryhmän keskusvarastolle Vantaalle, joten niiden keräämisestä ei aiheudu ylimääräisiä kuljetuksia. Sieltä kahvinporot jatkavat matkaansa olemassa olevien kuljetusreittien avulla Bernerin GreenCare -brändin yhteistyökumppanin tuotantolaitokselle Saarijärvelle, jossa kahvijäteainekseen lisätään kotimaisen kuituhampun lisäksi Raision Härkis-härkäpaputuotteiden valmistuksen sivutuotteena syntyvää ravinteikasta härkäpavunkuorta. Nämä tekevät tiiviistä aineksesta ilmavampaa ja helpottavat näin kahvinporojen kompostoitumista. Kahvinporoseos kompostoidaan ja hyödynnetään Pirkka Kaffe -tuotteiden valmistuksessa. Kahvinporojen ansiosta tuotannossa voidaan vähentää kasvuturpeen käyttöä jopa 30 %.

Yhteen viiden litran Pirkka Kaffe kasvumultapussiin hyödynnetään 70 kahvikupillisen kahvinporot. Neste K -asemilla juodaan miljoonia kuppeja kahvia vuosittain, joten raaka-ainetta teolliseen tuotantoon riittää.

Pirkka Kaffe kasvumulta ja Pirkka Kaffe kasvuravinne ovat nyt saatavilla Neste K -liikenneasemilta ja K-ruokakaupoista. Tuotteilla on Avainlippu-merkki, joka kertoo, että ne ovat valmistettu Suomessa.

Pirkka Kaffe kasvumulta

Pirkka Kaffe kasvumultaa voidaan käyttää sellaisenaan kaikkeen kotikasvatukseen. Sopii esimerkiksi luonnonmukaiseen kasvien kasvattamiseen, taimien esikasvattamiseen, keittiöpuutarhan yrteille, parvekekasveille ja huonekasveille.

Pirkka Kaffe kasvuravinne

Pirkka Kaffe kasvuravinne on kotimainen ja monipuolinen lannoiteravinne kotikasvatukseen. Voidaan käyttää monipuolisesti kaikille kotikasveille.

Lisätietoja

Timo Jäske, Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja, p. 050 529 2028, timo.jaske@kesko.fi

K-ryhmän viestintä (ark. 9–16), p. 010 53 50200, viestinta@kesko.fi

Jussi Petäjä, tuoteryhmäpäällikkö, Berner Oy, p. 050 4277 904, jussi.petaja@berner.fi