Ensimmäiset asiakkaat tutustuivat SENSAI-tuotteisiin 40 vuotta sitten Lontoossa. Sen jälkeen moni eurooppalainen nainen on vakuuttunut japanilaiseen kauneuskäsitykseen ja huipputeknologiaan perustuvista…
Ensimmäiset asiakkaat tutustuivat SENSAI-tuotteisiin 40 vuotta sitten Lontoossa. Sen jälkeen moni eurooppalainen nainen on vakuuttunut japanilaiseen kauneuskäsitykseen ja huipputeknologiaan perustuvista…
Berner pyrkii kasvamaan strategiansa mukaisesti myös yrityskaupoilla, ja vuonna 2018 yhtiö osti suomalaisen magnesiumkemikaalien valmistajan. Berner tulee uuden tytäryhtiönsä kautta jatkamaan magnesiumtuotteiden valmistusta Kokemäellä. Vuonna 2018 liikevaihdossa ja liikevoitossa ei ollut suuria muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Vakavaraisuus ja maksuvalmius jatkoivat erinomaisella tasolla.
IsaDora Bronze Bliss -kesämeikin inspiraatio tulee vehmaasta, vuoren rinteellä sijaitsevasta välimerellisestä puutarhasta, josta on upea näköala merelle. Myöhäisiltapäivän aurinko häviää korkeiden mäntyjen taakse. Tunnelma on rento ja onnellinen…
Kaksi vahvaa suomalaista brändiä, Nokian Jalkineet ja Nanso, yhdistävät muotoilu- ja designosaamisensa yhteistyömallistossa. Yhteistyön myötä Nanson tyylikkäät printtikuosit nähdään huippulaadukkaissa Nokian Jalkineiden kumisaappaissa. Yhteistyömallisto löytyy valikoiduista vähittäiskaupoista ja Nanson liikkeistä heinä-elokuusta alkaen.
Berner Oy panostaa ihmisten ja eläinten hyvinvointia ja turvallisuutta parantaviin tuotteisiin ja teknologioihin. Olemme tehneet nyt jakelusopimuksen suomalaisen LED Tailor Innova7ionin kanssa yhtiön pintadesinfiointi- ja sisäilmaratkaisuihin tarkoitetuista valaisimista ja valaistusjärjestelmistä. LED Tailorin tuotteiden mikrobeja tuhoava vaikutus perustuu siniseen valoon.
Trendikästä omenaviinietikkaa sisältävän hyvänmakuisen Rajamäen Raikastusjuoman makeus tulee hedelmätiiviisteistä ja -uutteista. Kotimaisissa, kevyesti hiilihapotetuissa juomissa on neljä herkullista makua.
Viljelijän Avena Berner on tehnyt jakelusopimuksen saksalaisen DeltaChem GmbH:n kanssa DeltaLent Active -lannoitevalmisteesta. Valmisteen avulla pystytään tehostamaan lietelannan ravinteiden hyödyntämistä sekä vähentämään merkittävästi lannan käytöstä aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Tehostamisen ansiosta lisälannoituksen tarve vähenee ja sadon määrä kasvaa.
Viljelijän Avena Berner toimii jakelijana Suomessa
BioA on kehittänyt uuden suomalaisen kierrätyslannoitteen niin Suomen kuin maailmanmarkkinoille. Kotkassa toimiva BioA:n ensimmäinen lannoitetehdas aloitti toimintansa tänään. Maanviljelijöillä ei ole ennen tätä ollut mahdollisuutta laaja-alaiseen kierrätyslannoitteiden käyttöön.
Emma Kimiläinen on valittu mukaan kuljettajaksi uuteen naisten W Series -formulasarjaan. 18 kilpakuljettajaa valittiin sarjaan Espanjassa ajettujen viimeisten testien perusteella. Korrek onnittelee lämpimästi yhteistyökumppaniaan Emmaa upeasta saavutuksesta.
Tukes on hiljattain tiedottanut ensimmäisestä todetusta alfakloraloosimyrkytyksestä lemmikkieläimellä Suomessa. Alfakloraloosi on tehoaineena jyrsijämyrkyissä, joita on ollut Suomen markkinoilla vuodesta 2015 alkaen.